28.4.2013

Ammuu

Heipsan ihmiset.. Nyt on tullu muutoksia vähän näihin työssäoppimis (toppi) suunnitelmiin ja aika lailla seuraavan puolenvuoden suunnitelmiinkin :)

Vaihdoin koululta tänne Lahdenvainiolle (n. 13 km Raumalta Laitilaan päin) heti ensimmäisen toppiviikon tiistaina. Mua  haluttiin ja tarvittiin töihin tänne jo enne topin alkamista, mutta toiminta meinattiin lopettaa ja lehmät myydä, jote en tänne sitten tullukkaan. No tilan omistajien miei muuttui, koska kuulivat, että minä olisn kiinnostunut tulemaan töihin ja lehmät päätettiinkin pitää.  

Kun koululta lähdin, piti kaikki omat tavarat tyhjentää astioista työvaatteihin , koska syksyllä muutetaan luultavasti toiseen soluun. Kyllä sitä kamaa oli kahden vuoden aikana kivasti kertynytkin :D 


Asun nyt täällä Lahdenvainiossa ja olen tällä näillänäkymin lokakuun lupuille asti auttamassa navettahommissa, peltohommissa yms. Työ on fyysisesti rankkaa etenkin siksi että herätys on aina aikasin ja siksi  lehmät lypsetään myös lauantaina, sunnuntaina, vappuna ja juhannuksena yms. Joten töitä on kyllä ihan joka päivälle ! Ammatinvalinta kysysmys ;)

Tää on hyvällä paikalla, koska noi lähimmät kaverit asuu tossa Raumalle, elikkäs ihan lähellä joten niitänkin nään sitten useemmin ku vaan viikonloppusin. Tässä tilalla on myös pienimuotoinen talli jossa asunstaa neljä hevosta. Laura-Sofia on mua vuoden vanhempi ja omistaa niistä kaksi ja Tilan omistajna veli omistaa kaksi... Laitan niistäkin kuvi akun kerkeän.. Tänään ratsastin  Lindaa, toista noista Laura-Sofian hepoista, Tarkotus olis sen kanssa alkaa maastoilemaan ja kuntouttamaan varsomisen ja jännevien jälkeen takaisin kisa kuntoon.

Haluisin teille jonkun pienen videon väsätä lypäsimestä ja navettatöistä, ksoka veikkaan että suurimalle osalle teistä se on ihan uus juttu ja toinen maailma :D Mutta mulla on vaan tuo järkkäri, jossa video mahdollisuutta ei tietenkään ole -.- Yritän keksiä jotain :)

Nyt vähän kuvia jota eilen napsin iltanavetasta! 

Sisällä tulee telkkarista kokoajan livekuvaa navetan. Pokiminen on niin lähellä, että helpompi käydä olkkarin ruudusta kattomasta ku kävellä navettaan. 

Metso ja paali veitsi 
Yllä maitohuone pesukunnossa... Eli lypsimet ja maitoputkisto pestään ja desinfioidaan aina lypsyn jälkeen. Alla lypsy kunnossa.

Äkäs ja Emma 



Elma <3



Lypsykone kiinni, rauta estää lehmää potkimasta lupsykonetta irti/ pypsäjää




Vasikoiden maito lämpiämässä ja tyttipullot odottamassa.

Tuttipullot käytössä

Pari tilan hevosta... Pakko tunnustaa etten musita edes nimiä :D

Jos teitä ollenkaan kiinnostaa niin kertokaa millasia postauksia haluatte ja mistä haluatte tietää :) 





2 kommenttia:

  1. Ihanaa kun oli tullut päivitystä ja kuvia ! Mua ainakin kiinnostaa kaikki mahdollinen :) Ihan semmoinen rutiinipäiväkin vois olla kiva kuvin.. Noi lehmän pennut on kyllä söpösiä <3

    VastaaPoista
  2. lehmät on kivoja ;)<3 meillä OLI :/

    VastaaPoista