17.4.2013

straastraa

Heipsan kaikki ihanaiset blogini lukijat! Viime kirjoittelusta on taas hetki aikaa, mutta mitään ei oikein ole tapahtunut. 

Kesätyö jutut rullaa kivasti eteenpäin, mutta en paljasta niistä sen enempää enne kuin asia on täysin varma.

Viikot on mennyt koulussa yritystyoiminnan tunneilla hikettäen. Eilen meillä oli tentti yritystoiminnan sanastosta jossa piti selittää mm. henkilöyhtiö, swot-aalyysi, likviditeetti, maksuvalmius, pääoma..... No opettelin ja sain 19-/20 ja olen hyrjan hurjan tyytväinen! 

Kerron nyt kuitenkin eilisestä illasta. Kerrankin tehtiin tyttöjen kanssa jotain mieleenpainuvaa ja erilaista (erilaisella tarkoitan, ettei istuta asuntolan sohvalla). Lähdettiin neljän aikoihin Poriin. Mukana menossa oli minun lisäkseni Silja, Seija, Tiia ja Tytti. Ensin suunnattiin Amarilloon syömään. Oli hyvää ruokaa, mutta palvelusta ei voi sanoa samaa... Tuntui jotenkin että myyjät pitivät meitä vain jonain tyhminä kakaroina.... Vaikka ihan samallalailla maksavia asiakkaita me olemme kuin muutkin! 
Mietin ensin, että ottaisin pihviä. Purilaiset näytti ja vaikutti kuitenkin vielä paremmilta kuin osasin odottaa joten tilasin ' avatun kana, liha hampurilaisen. Pari tytyä ottivat pihvit ja pari ottivat ihan perus hampurilaiset. Kaikki tykkäsi annoksistaan ja mahat pullottivat tyytyväisinä ruan jälkeen. 









Amarillosta lähdettyämme suuntasimme kauppakeskuksen ja karkkikaupan kautta elokuvatiatterille. Mahat olivat niin täynnä, hetken istukselu tuntui hyvältä. Kuviakin ehdittiin enne elokuvaa napsia muistoksi reissuta. Juuri enne elokuvaa piti tetenkin ostaa myös popparit, koska mailman ihanimmat popparimausteet ovat tulleet takaisin <3 

Seija (Seppo), Silja (Sipi), minä (Hönö), Tytti ja Tiia (apsu) <3










Elokuva oli Amerikkalainen komedia nimeltä vuoden se kestää. Pidin elokuvasta, koska loppuratkaisu ei ollut ennalta arvattavissa ja elokuva ei ollut liian pitkä. Suosittelen.

Takaisin Kokemäellä oltiin yhdentoista maissa, ja uni maistui jokaiselle meilkein hetimiten! 

Nyt kaikki meidän luokkalaiset ovat lähteneet kotiin ja maanantaina alkaa työssäoppiminen ja jokainen menee mihin sitten meneekään. Seuaavaksi kouluun vasta vähän enne joulua :O (10 vk toppi, 4 vk kesäloma, 10 vk toppi, 5 vk toppi) ... Minä jään koulun maatilalle työharjoitteluun . Koitan työssäoppimiseni aikana tehdä teille postausta koulustani, nyt kun ei ole noita muita luokkalaisia ympärillä hääräilemässä....

Viikonlopuksi menen taas Raumalle viettämään aikaa kavereitten kanssa. 
Raitasen, Moskun, Olpon, Japin ja


Rean <3

Ps. Kesällä joudutaan vaihtamaan solua, joten siivosin mun huoneen ;D 
Pps. Oone ehkä mailman siistein ihminen! 



3 kommenttia:

  1. oot hanna ihana! puspus! ♥:llä ajatuskuplasi!

    VastaaPoista
  2. SINUT on haastettu!
    http://emmakas.blogspot.fi/2013/04/haaste-38.html

    VastaaPoista
  3. Oot ihana.luen sun blogia!mutta en voi liittyä sun blogiin,enkä tiedä miks.:(

    VastaaPoista